Ympäristö & turvallisuus 
Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen ympäristö-, terveys- ja turvallisuusohjelma. Mukana on 52 maata ympäri maailmaa. Suomessa ohjelmaan on sitoutunut 107 yritystä kemianteollisuuden eri aloilta. Näissä yrityksissä työskentelee yli 22 000 henkilöä. Ohjelma kattaa yli 80 % Suomen kemianteollisuuden tuotannosta. Kemianteollisuuden ympäristö-, terveys- ja turvallisuustyön tilasta ja kehittymisestä kertovat tiedot perustuvat Responsible Care - Vastuu Huomisesta -ohjelmassa mukana olevilta yrityksiltä koottuihin tietoihin.

Kemianteollisuus on seurannut jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ympäristö-, terveys- ja turvallisuustyönsä tuloksia. Toiminnan tavoitteena on jatkuva parantaminen, mikä merkitsee jatkuvaa panostusta ympäristö-, terveys- ja turvallisuustyöhön.

Merkittävät päästövähennykset on saatu aikaan jo ohjelman alkuvuosina. Positiivinen kehitys on jatkunut, ja siitä kertovat myös keskeisimmistä vesi- ja ilmapäästöistä kootut indeksit. Tuotantomäärään suhteutetun vesipäästöindeksien mukaan ovat rehevöittävät vesipäästöt vähentyneet noin 50 prosenttia ja potentiaalisesti ekotoksiset päästöt noin 90 prosenttia.

Tuotantomäärään suhteutetun Ilmasto- ja energiaindeksin mukaan suorat kasvihuonekaasujen päästöt ovat laskeneet vuoden 1999 tasosta noin 20 %. Energiatehokkuus puolestaan on parantunut vuoden 1995 tasosta noin 15 %.

Materiaalitehokkuuden kehitystä mitataan tuotantomäärään susteutetulla jäteindeksillä. Indeksissä on huomioitu syntyneen loppusijoitettavan jätteen määrä. Vuoden 1996 tasosta loppusijoitettavan jätteen määrä on vähentynyt yli 80 %. Jätetilastoja arvioitaessa ja vertailtaessa on syytä huomata, että muutokset jätteen määritelmissä ja niiden luokittelussa vaikuttavat oleellisesti tilastoihin. Tästä huolimatta tulokset osoittavat loppusijoitettavan jätteen määrän vähentyneen.
 
Yli 90 % yrityksistä on käytössään jokin hallintajärjestelmä, koulutus läpäisee vuosittain yritysten koko henkilöstön ja huomattava osa investoinneista kohdistuu näille alueille. Työturvallisuuskortti on käytössä jo yli 70 % ohjelmaan sitoutuneissa yrityksissä. Työtapaturmien määrä on seurantavuosien aikana laskenut yli 70 %. Lopullisena tavoitteena on nolla tapaturmaa. Vuonna 2010 ei omalle henkilöstölle tapahtunut kuolemaan johtaneita tapaturmia. Urakoitsijoille tapahtui kolme kuolemaan johtanutta tapaturmaa.

Kemianteollisuuden yritykset kiinnostavat lähiympäristönsä asukkaita ja muita yhteistyöryhmiä laajasti. Yritysten järjestämissä tilaisuuksissa vieraili vuonna 2010 yli 5 400 henkilöä. Lisäksi muuta sidosryhmäyhteistyötä tekee yli puolet ohjelmaan sitoutuneista yrityksistä. Toimintansa raportoinnissa kemianteollisuuden yritykset ovat maamme kärkeä. Vuosittain erillisen ympäristö- tai yhteiskuntavastuuraportin julkaisee yli 30 ohjelmaan sitoutunutta yritystä tai niiden toimipaikkaa.
 
Kemianteollisuus ry on sisällyttänyt kemianteollisuuden järjestön, ICCA:n Product Stewardship ohjeistuksen osaksi kansallista Responsible Care -ohjelmaa ja sitoutuneet yritykset huomioivat sen osana tuotevastuutyötään ottaen huomioon yrityksen lähtökohdat ja tarpeet. 
 
Yksi keskeisimpiä tuotevastuutyön tavoitteita on tiedon tuotteisiin liittyvän EHS-tiedon jakaminen eri tuoteketjun toimijoiden välillä. Tämä läpiviemiseksi ohjelmaan sitoutuneet yritykset toteuttavat kukin omista lähtökohdistaan käsin aktiivisia toimenpiteitä niin raaka-ainetoimittajien kuin omien asiakkaidensa kanssa. Vastaavasti Kemianteollisuus ry toimii omalta osaltaan avoimessa yhteistyössä ulkoisten sidosryhmien, kuten hallinnon kanssa.