Työn tuottavuus
Työn tuottavuus kasvoi kemianteollisuudessa suunnilleen samaan tahtiin
kuin muussakin teollisuudessa 1990-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen
kemianteollisuuden tuottavuuskehitys on jäänyt muun teollisuuden
tuottavuuskehityksestä jälkeen. Syynä tähän on 1990-luvun jälkipuoliskolla
nopeasti kehittynyt elektroniikkateollisuus. Suuressa osassa muista
teollisuuden toimialoista tuottavuuskehitys ei ole merkittävästi poikennut
kemianteollisuuden kehityksestä.
Kemianteollisuuden sisällä
tuottavuustrendin katkos 1990-luvun puolivälissä sijoittuu kumi- ja
muovituoteteollisuuteen. Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden
valmistuksessa tuottavuuden nousu jatkui vain hieman hidastuneena myös
1990-luvun jälkipuoliskolla. Kumi- ja muovituoteteollisuuden sisälläkään
ei välttämättä ole kysymys siitä, että ala ei ole pysynyt teknisen
kehityksen mukana. Myös tuotannon kasvun sijoittuminen alan
työvoimavaltaisimmille sektoreille saattaa näkyä tilastoissa tuottavuuden
kasvun hidastumisena.
|
|
Työn tuottavuus koko teollisuudessa ja
kemianteollisuudessa
Työn tuottavuus kemianteollisuudessa
|